III - Ihania intensiivikurssin ihmisiä

Intensiivikurssin ensimmäisenä päivänä sadekausi oli vielä lopuillaan. Kävelin opiskelutilaan ja jännitti millaisia ihmisiä sieltä tulee vastaan. Seitsemän suomalaista loisti läsnäolollaan, koska olimme juuri saapuneet ja olimme kaikki kalpeita kuin lakana. Ihmiset rynnistivät heti kättelemään ja kertomaan nimiään. Niistä yksikään ei jäänyt ensimmäisellä kerralla mieleen. Ensimmäinen kokonainen päivä Afrikassa oli kaikin puolin absurdi. Suomalaisesta omasta tilasta oli pakko luopua, kun aloitimme lähestulkoon heti leikillä, jossa Tansanialainen opettaja soitti rumpua keskellä tilaa. Kun rummutus loppui, piti löytää pari niin nopeasti kun pystyi. Se joka jäi ilman paria tipahti pois pelistä. Arvatenkin afrikkalaiset eivät leiki tätä leikkiä suomalaiseen rauhalliseen tapaan, vaan huomasin monta kertaa, että joku on nostanut minut ilmaan tai kaksi ihmistä tappelevat minusta. Tästä leikistä tuli hitti ja pelasimme sitä monta kertaa parin ensimmäisen päivän aikana. Muistoksi jäi pari mustelmaa ja taisin itsekin varastaa aika aggressiivisesti muutaman kerran joltakulta parin.

Välillä tuntui jopa haastavalta tutustua uusiin tyyppeihin, koska afrikkailaisten englanti ei ole aina helpointa ymmärtää. Moneen kertaan kuulin sanovani:“Excuce me”, “Sorry”, “What did you say?”, “Can you repeat that?”. Pitkin viikkoa kuitenkin puhe alkoi käydä selkeämmäksi, ehkä korvat tottuivat siihen. Mutta perkule: kyllä aivoja väsytti iltaisin, kun koko päivän yrität ensin ymmärtää mitä toinen sanoo englanniksi, sitten kääntää sen päässä suomeksi ja lopuksi itse miettiä suomeksi ja sitten englanniksi mitä vastaat. Muutenkin tuntuu, että me kaikki nukutaan täällä paljon enemmän kuin Suomessa.

Official opening -höpöilyä. Mikke on coolein kaikista!

Loppujen lopuksi ihmiset alkoivat viikon aikana käymään tärkeiksi ja tärkein yhteinen kieli löytyi harjoitteiden, tanssin ja kokemusten kautta. Kun Tansanialaisten ja Kenialaisten lähtöpäivä koitti olin ihan depiksessä. Välillä tuskastuttaa, miksi sitä pitää olla niin kauhean herkkä kaikelle ja kiintyä ihmisiin. Musta tuntui siltä, että minäki haluan lähtä kotiin. Miksi me jäädään tänne ja nuo lähtee? Siinä meni pari päivää tajuta, että me ollaan oikeesti oltu täällä vasta vähän päälle viikko ja me jäädään tänne vielä 12 viikoksi. Kaikkia eli Sambialaisia me ei kuitenkaan vielä hyvästelty, vaikka ei ollakkaan moneen kertaan niitä nähty kurssin jälkeen.

Chris "SureSure" Kamwengo

Katuta, Iida, Tompo, minä ja Chris

       
Zambialaisista meitä selkeästi parhaiten ymmärtävät Suomessa käyneet Moono ja Chris. Molemmat ovat olleet vaihdossa Kokkolassa viime syksynä. Selkeästi he ymmärtävät, millainen kulttuurishokki täysin erilaiseen kulttuuriin tuleminen on. Kun lähdimme Barefeetiltä slummiyhteisössä käynnin jälkeen, olin aivan puulla päähän lyöty. Chris kysyi minulta olenko ookoo ja sanoin, että en ole rehellisesti koskaan kokenut mitään vastaavaa. Hän hymyili minulle ymmärtävästi ja totesi “Welcome to Africa”. Yep. Welcome. SureSure. Sen jälkeen juostiin vielä tanssimaan ja laulamaan rumpujen paukkeessa. Moonon laulutaidoista puolestaan pääsimme nauttimaan jo Kokkolan KULMALLA klubeissa. Hän on hymyileväinen persoona ja hyvin musikaalinen. Kävimme Moonon keikalla Bongwe -baarissa, jonka nimeä en koskaan muista ja kutsunkin sitä LocaLocaksi. Moono lauloi kauniisti ja näytti vielä kauniimmalta valkoisessa pitkässä mekossa. ^^ Auringonpistoksesta huolimatta kiva ilta. :) Zambialaisista pojista tutuksi on tullut myös Katuta, joka puhuu paljon ja jonka vuoksi olemme alkaneet ISKEMÄÄN SILMÄÄ. Aivan vahingossa ja huomaamatta. Syytän tästä vain ja ainoastaan Katutaa. Ensimmäistä kertaa, kun hän iski silmää, tällä suomalaisella tytöllä kesti hetki tajuta mitä tapahtui ja sitten remahtaa nauruun. Mitä useammin asia kuitenkin toistui, huomasimme tyttöjen kanssa iskevämme silmää toisillemme jatkuvasti ja joka kerta kysyvämme “Iskitkö just silmää?”. Iida teki ennätyksen vinkkaamalla silmää varmaan lähemmäs 20 kertaa tunnin sisään. :D

Katuta "VinkVink" silmäniskijä.

Moono näytti niiiiin kauniilta keikalla <3

Pahimpia hyvästeltäviä oli maailman sydämellisin Kevin. Kevin on Keniasta ja jaksoi aina huolehtia onko kaikki hyvin, kannustaa ja kehua niin että se kuulosti OIKEASTI vilpittömältä. Sen silmistäkin näkyi aina, kuinka empaattinen se on. Kevinin englanti oli myös paljon selkeämpää, kuin monen muun, joten oli helppo käydä pidempiäkin keskusteluja. Vaikka tyyppi oli usein rauhallinen, niin silti se lähti tanssimaan Darudea meidän kanssa ja kiipesi viimeisenä iltana Maijun kanssa lähes kolme metrisen aidan yli, kun portinvartija oli nukahtanut. Kevinillä on myös rastat, vaikka kuulemma Keniassa vanhemmat ihmiset katsoo pahasti, jos on rastatukka, mutta hän oli haaveillut pitkään rastoista, joten otti rastat. Sen ihmisen hymyä on ollut moneen kertaan ikävä, kun muistelee intensiivikussia.

Ihanista ihanin Kevin ja meitsi luennolla.

Toinen huippu tyyppi oli Tansanialainen Claudia. Kakskymppinen tyttö opiskelee Tansaniassa musiikkia, vaikka vanhemmat siitä ei kovin mielissään ollutkaan. Claudia kertoi, että oli lapsena jo päättänyt, että hänestä tulee muusikko. Vanhemmat oli sanonut, että älä tommoisia haaveile, ja toivonu, että haave menee ohi. Olivat sitten sanonu, että katsotaan uudestaan sitten kun menet yliopistoon. Eipäs se mennyt ohi. Vanhemmilta salassa Claudia haki musiikkia opiskelemaan, vaikka väitti vanhemmilleen hakeneensa ihan muille linjoille. Tulosten tultua sanoi porukoilleen, “että oho en päässyt muuhun kuin musiikkiin”. Siltä tytöltä kyllä suju sekä räppi, että laulu. Muutenkin pakko sanoa, että varmaan aidosti coolein tyyppi ketä oon tavannu. Välillä se kuunteli yksikseen musiikkia ja laulo samalla. Välillä taas huusi ja riehui bussissa kuin viimestä päivää. Usein se oli vakava ja toisinaan hymyili. Meillä oli tapana huutaa toisillemme “Poza” (Valheita) tai “Okuta” (Mahani on täynnä), kun käveltiin toistemme ohi. Viimeisenä iltana se taisi juoda vähän liikaa kaljaa. Mulla iski kauhea kana-emo moodi. Afrikkalaiset päihtyy helposti. :D Intensiivikurssin jälkeen siltä on tullut whatsappissä meidän intensiivikurssin ryhmään sellaista gangsta-englantia, että ollaan saatu monet naurut. True dat. MC u.


  

Lähdönhetki.

"POZA" - Räppärityttö Claudia

  


Yksi ryhmän ilopillereistä oli Tansanialainen Daniel. Danielilla oli aina kauheasti asiaa, jos hän sai puheenvuoron. Me tehtiin samassa ryhmässä ryhmätöitä, ja nauratti kauheasti, kun aina kun hänellä oli idea, esimerkiksi esityksestä, hän kertoi koko esityksen idean alusta loppuun intensiivisesti ja tauoitta, eikä jättänyt muille varaa täydentää ideaa. Usein kaikki vaan nyökytteli päätään ja päädyttiin sen jälkeen johonkin toiseen yhteiseen ideaan. Tyyppi oli siis kaikin puolin symppis, joka vaan innostui ideoista vähän liikaa. Kun pidimme ryhmän kanssa esitelmää, jossa olimme puhuneet ilmastonmuutoksesta, hän otti yhtäkkiä roolin päälle ja lähti vaahtoamaan asioista, kuin jonkinsortin poppamies. :D Yleisön huomio oli taatusti nauliintunut. Muutenkin aina kun kuulen Danielin nimen, heti ensimmäisenä mieleen tulee jätkä vetämässä ryhmälle “Tumbogele” -laulua. Viimeisenä aamuna ennen lähtöä Daniel kehitti vielä legendaarisen lauseen: “If you do that, I will Tumbogele you.” Minun ymmärtääkseni se tarkoittaa sitä, että Daniel lähtee intensiivisesti tanssimaan ja laulamaan Tumbogelea uhkauksen saaneen ihmisen ympärillä. Mainio hemmo kaikin puolin siis.

 Maiju ja Tumbogele-mies

Danielin hymy kyllä pelasti monta hetkeä!

Yksi hyvästeltävistä Tansanialaisista oli Edward, joka innokkaana valokuvaajana toimi koko kurssin ikuistajana. Edward oli rauhallinen tyyppi, joka oli koko ajan jossain kameran kanssa. Kuvia hän otti pienellä digikameralla. Tansaniasta sanoimme heipat myös Dimazille, johon minä ainakin sain kontaktin vasta viimeisenä iltana. Dimaz tanssitti meitä kovasti paikallisella nuorisotalolla ja sillä pojalla ainakin oli rytmi veressä. Myös Tansanialainen opettaja Kedmon oli mainio tapaus, häneltä opimme kaikki parhaimmat leikit ja voi kun itsekin saisi sellaisen intensiteetin omaan ryhmänohjaajuuteen.


Kevinin lisäksi jäin kaipaamaan Kenialaista opettajaa Rosea. Hän oli minun oma lintuemoni ja monessa hetkessä tukeni ja turvani. Etenkin mieleeni jäi vierailu Barefeetillä, kun ryhmä näytti meille videon teatterifestivaaleista, jonka ryhmä järjestää joka vuosi. Minä meinasin purskahtaa itkuun kun näin videolta, miten katulapset esiintyivät ja heittäytyivät tanssiin. Rose puristi koko ajan kättäni lujaa ja silitti samalla peukalolla. Muutenkin opin häneltä uusia asioita tanssista ja pepun sheikkaamisesta ASIALLISESTI. :D Keniasta mukana olivat myös Perez ja Emmanuel. Perez oli kova tyttö tanssimaan ja paita ja peppu Claudian kanssa. Hän oli hyvin tyttömäinen. Emmanuel puolestaan vaikutti järkevältä ja asioista kiinnostuneelta ihmiseltä, mutta silti kovin symppistyypiltä.

Mamaaaa <3 Ihana lintuemoni! "We got the money!"

Monet heipat on siis sanottu, mutta elämä on jatkunut eteenpäin rullaten. Ihmisiä tulee jatkuvasti vastaan kaikkialla ja he pyytelevät puhelinnumeroa ja kyselevät milloin nähdään seuraavan kerran. Mutta eihän meillä ole aikaa nähdä kaikkia ihmisiä uudestaan. Varsinkin jos ensimmäinen tapaaminen on kestänyt ehkä 30 sekunttia, niin uusi tapaaminen ei välttämättä edes kiinnosta. Puhelinnumero on kuitenkin parempi antaa, koska usein ihmiset loukkaantuvat ja mököttävät jos niin ei tee. Sitten kun puhelinnumero on saatu niin se tallennetaan eikä välttämättä edes vastata, kun siitä numerosta tulee soitto. Toki osalle ihmisistä vastataan ja voidaan harkita näkemistä, mutta vain, jos heidän kanssaan on ensitapaamisella juteltu enemmäin kuin KAKSI SEKUNTIA. Nytkin tuossa taas yrittää yksi tyyppi soittaa sadatta kertaa Iidalle. Välillä ihmetyttää tämä puhelinnumerohässäkkä ja ollaan monta kertaa mietitty, kuinka onnellisia ollaan, että meillä on täällä eri numero kuin Suomessa. Silti turhauttaa, että niin moni tyyppi jonka kanssa tuli tutustuttua lähti pois heti ensimmäisen viikon jälkeen. Heidän kanssaan ehti kehittyä luottamus ja yhdessä hengailu tuli helpommaksi. Mutta minkäs teet. Mistä sitä tietää, vaikka jonkun Tansanialaisen tai Kenialaisen kanssa elämänpolut taas jonain päivänä kohtaa. Antaa elämän lipua etteenpäin ja katotaan mitä tapahtuu.


Like one of our friends would say:
Ol in ol. Mc u alot guyz.

Suresure.

Ja uusi lempi hashtagini: #lifegoeson

Suresure.

Niin ja tämän tekstin kirjoitti FAARAONPASKA aka Matuli-Patuli