Mitäs nyt?

Parin ihmettelypäivän jälkeen Cheela joka UNZAn puolesta asioitamme hymyillen hoitelee olikin jo sopinut asunnon tiirailua päidemme iloksi. Pari ensimmäistä teilattiin, koska koimme, että laatu ja hinta eivät kohdanneet. Sitten alkoikin seuraava tuntua jo hyvälle. Juuri valmistuvat uudet asunnot ovat lähellä kaikkea ja turvallisella seudulla. Mutta jokin meissä naisissa on kun meitä on monta niin asiat meinaa välillä olla, miten sen sanoisi..hupaisan haastavia?


Saimme aikaan pohdinnan joka liittyi niin oman tilan tarpeeseen kuin rahallisiin seikkoihin. Pohdinta jatkui ja lopulta saimme tehtyä diilin, mihin kukaan tuskin oli tyytyväinen, mutta johon verivaloin lupauduimme. (Sisältää liioittelua)
Eipä tiedetty tuolloin, että tämä kyseinen paikka ei tule olemaan kotimme. Tapasimme opettajamme seuraavana aamuna ja he sanoivat, että omistajat ovat perääntyneet. Oliko syy aikataulujen viivästys rakennustöissä vai seitsemän suomalaisnaisen yhteiselämän sivustaseuraamisen piinaavuus? Itse luulen, että Cheela huomasi meidän väkinäisen kompromissin ja ei halunnut kolmatta maailmansotaa, vaan etsi uuden kotiehdotuksen. No sittenhän me lähdettiinkin samana iltana kaupunginosaan nimeltä Roma ja siellä löytyi pomppuisen hiekkatien päästä KOTI.Villa Musembe. Tilava talo, ihana piha avocadopuineen, uima-allas ja seitsemän hyvin tyytyväistä naista. LIFE IS AMAZING!

Kaikki seitsemän, laulamassa official openingissa :)

4.3.2015
Mikke eli Mikael Renlund, Kartsa eli Jussi Kareinen, Miimu eli Miia ja Maamu eli Maiju eli minä (syytään suurelta osin Gagaa näistä nimistä...) lähdimme käymään Lusakassa sijaitsevassa Suomen suurlähetystössä. Tarkoitus oli mennä kertomaan mikä on meidän suunnitelmamme Lusakassa ja missäpäin oleilemme, jotta he tietävät sijaintimme mikäli jotakin sattuu. Saimme kuulla myös heidän tämänhetkisistä toimistaan. Ja siellä siis tapahtuvat nyt meidän osaltamme vaalit 8-11.4. Me esittäydyimme ja meille esittäytyi; Timo Olkkonen (Ambassador), syyskuussa suurlähettilään virkaan astunut miellyttävän rento mies ja Pieta Seppänen, Programme Officer, Human Rights and Democracy.

Pieta valaisi meitä organisaatioista joita Suomen valtio tukee rahallisesti, eli seuraavista:
FODEP- Foundation for democratic process-- Valvoo vaaleja, pyrkii saamaan enemmän ihmisiä äänestämään...
WiLDAF- Women in law and Development in Africa-- Naisten aseman parantamisen puolesta. Sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa ehkäisevää toimintaa sekä nyt alkamassa projekti jossa koitetaan herätellä naisia äänestämään enemmän.
GLM-Green Living Movement--Kestävän kehityksen järjestö. He pyrkivät levittämään uusia toimintatapoja ja käytösmalleja varsinkin pienviljelijöille, joiden valinnat vaikuttavat koko maailmaan.
BAREFEET- josta mainitsinkin viimeksi. Heidän tukemiseen menee Suomesta Taxvärkkirahaa.

Kun lähdimme suurlähetystöstä, niin olin kirjoittanut vihkoon kerrassaan sekavat muistiinpanot ja ensitöikseni laitoinkin Pietalle viestiä “Tarkennuksen tarpeessa”. Kysyin mitkä olivat järjestöjen nimet ja yhteyshenkilöt. Pieta vastasikin nopeasti ja laitoin jokaiseen organisaatioon sähköpostiviestin, jossa esittelin meidät kolme Kokkolalaista. Kerroin mitä voimme tehdä, kauanko olemme maassa ja niin edelleen. Pian vastuksia alkoi tipahdella.
Ensimmäinen tapaamisemme oli Fodepin kanssa Protea Hotelssilla 10.3.2015, jossa heillä oli menossa luento tutkimuksesta liittyen äänestämisprosentteihin eri puolilla Lusakaa.

Fodepin kokouksesta löytyi myös suurlähettiläämme Timo Olkkonen! Valokuuvajalla oli varmaan venynyt edellinen ilta, kuvanlaadusta päätellen.

Suomen suurlähettilään puhe.

 
Oli erittäin mielenkiintoista kuulla mitä he konkreettisesti tekevät. (Vaikka kuvista voisi päätellä, että kuvasimme koko luennon suurlähettilästä...)
Sovimme myös seuraavan tapaamisen joka tapahtui 13.3 klo10:00 Heidän toimistollaan Omelo Mumba roadilla. Siellä meitä odotti Chimfwembe Mweenge, Program Manager. Hän kertoi organisaation toiminnasta vielä tarkemmin. He keskittyvät vaalivalvontaan, kansalaispoliittisiin oikeuksiin, demokratiakehitykseen, vaalilupausten toteutumiseen sekä tarkkailevat kansalaisten vaaliaktiivisuutta. Ei ole helppo homma.
Heillä ei ole juurikaan ollut käytössä draaman keinoja ja kaikella rakkaudella, sen huomaa.
Palaverissa ei juuri sovittu mitään. Useasta syystä. Me olimme niin kuuliaisia, että kuuntelimme herkeämättä toimintakuvausta. Kuuntelimme! Tajusimme miehen kiittäessä, että olimme avanneet suumme vain kohdassa jossa nimemme kerrotaan sekä siinä kun kysytään mitä osataan. Ilmeisesti ei ainakaan puhua. Valmistautuneita olimme. Näytimme jopa tekemämme harjoituspajan heille, aiheena poliittinen aktiivisuus. Toinen ja hyvin ristiriitainen syy oli Chimfwemben toiminta. Hän vaikutti siltä, että haluaa kertoa asiat meille tarkasti ja siten meillä ei ollut syytä keskeyttää. Kun hän lopetti järjestön esittelyn hän esitteli meidän johtajalle Chipenzi McDonaldille ja sitten sanoikin heipat. Hän selkeästi päätti kokouksen. Emme kyseenalaistaneet sen loppumista. Mietimme myöhemmin, että hän kuitenkin puhui jatkotapaamisista.
Tässäkohtaa, eli nyt kirjoittaessani herää kysymys.
Pohdimmeko näitä asioita, koska olemme naisia? Pohdimmeko niitä, koska harjoittelun onnistuminen on meille tärkeää? Vai koska koko koulutus pohjautuu kyseenalaistamiselle ja ajatukselle ihmisen jatkuvasta kehittymisestä ? Vai kenties, koska kaikki uusi kulttuurissa  hämmentää? En osaa vastata.

Mutta sen tiedän, että laitoin viestiä jälleen järjestöön, enkä jättänyt heitä rauhaan. En saa mielenrauhaa mikäli järjestö luuli, että me emme halua työskennellä heidän kanssaan. “Innottomat Suomalaiset”. Nyt  pohdimme siis milloin näemme uudelleen ja mitä suunnitelmia tulee olla valmiina siihen mennessä.

Matkamme eikun jatkuu ja ilmeet kohenee :P

 

 

           

 

Savolaenen Sambiassa part två