Mitenhän selittäisin. Näitä metalliboxeja on Suomessakin. Suomessa pienikin matka voi maksaa 50€, täällä pääsee saman matkan 50K, eli alle 8€. Suomessa puhutaan mittareista, täällä ei. Suomessa ihmiset köytetään penkkiin, täällä vain toisinaan. Kuulin Iidan kysyvän “soitanko uudelleen Taxikuskille?”Aivan, siis taxi!
Taxi oli myöhässä ja noin varhain täälläkin on kylmä. Ujutin itseni syvemmälle Mariannen laukussa sijaitsevan topin sisään. Kuulin kuinka vartija käskytti kahta koiraa jotka ovat siis yön ajan irti pihalla. Koirat ovat valtavia minuun verattuna. En koe tarvetta tehdä tuttavuutta heidän kanssaan.
Taximatkalla torkuin ja en tietenkään näe laukusta paljoa, joten luulen sen olevan ihan se ja sama yritänkö pinnistellä hereillä. “Intercity bus station right?” Taxikuskin ääni oli ihanan lempeä, hän ajoi meidät ihan bussin lähelle jottemme eksy. Koin kiitollisuutta tuolle ihmisolennolle, joka osasi ajaa kyseistä metalliboxia, Suomeen verraten vielä väärällä puolella.
Siirtyminen bussiin, minua liikuteltiin. Välillä jännitin muistavatko he ottaa minua mukaan. Olen kuullut, että ainakin Maiju unohtelee toisinaan tavaroitaan. Pääsimme bussiin. Minut muistettiin. Nukahdin jälleen. Heräsin kappaleeseen “Believe, you haveto believe that God will save you”. En ymmärtänyt kappaletta, mutta se ei ollut ensimmäinen kerta kun kuulen täällä sanan God. Mitähän se meinaa? En pohtinut asiaa enempää vaan rupesin kaivautumaan laukusta ulos. Pöhköä. Laukku oli suljettu ulkopuolelta. Miksi ihmeessä? Pelkäävätkö he, että joku vie tavaroita? Aivan, se on looginen selitys, koska olemme uudessa paikassa. No odotan täällä... Ompas typerää..
AIKAA KULUU..
Tylsistelin laukussa pienen ankan mittakaavassa hirmu kauan.
Onneksi kuitenkin lopulta pääsimme Monzeen.
Monzeen minua ja tyttöjä vastaan tuli Clive. Green Living Movementin ilosilmäinen heppu jonka kanssa olemme tämän päivän. Olisin moikannut häntä, mutta eiei... Minulle ei avattu laukkua kuin pieneksi hetkeksi, jolloin vierestäni hävisi rahapussi. Mutta hei, hetkinen, nyt laukku taas aukeaa, rahapussi tulee kohti minua!! Tein hurjan väistöliikkeen ja pomppasin laukusta Cliven kulkupelin takapenkille. Tytöt eivät huomanneet minun pomppuani, saati Clive, joten kapusin takaosaan tutkimaan ikkunasta matkantekoa.
Aluksi haimme kyytiin Frediksi kutsutun miekkosen joka työskentelee ilmeisesti Cliven kanssa. Fredillä oli ystävälliset silmät. Sitten ajoimme taas. Haimme kanoja kyytiin, en tiedä miksi he kuskaavat kanoja, ehkä heillä on niitä lemmikkeinä. Kanat melusivat. Hönttejä otuksia.Me ankat olemme sivistyneempiä ja höyhenemme paremmassa kunnossa.
Vihdoin perillä! Jossakin pellonreunalla. Useita ihmisiä juoksemassa pallon perässä ja he huusivat kuin syötävät. Aina kun he lopettivat pallon jahtaamisen niin sitten tuli porukka joka käyttäytyi ihmeellisesti. Luulen, että tämä porukka tekee täällä Monzessa samaa kuin tytöt Suomessa. Tytöt käyttäytyvät joskus ihmeellisesti ihmisten edessä. Sitten taas juostiin pallon perässä. Niiiiiiin kauan, että minä lähdin tutkimaan ympäristöä. Löysin pienen majan jossa oli heinistä tehty katto ja kurkistin sisälle. Hirvittävä löyhkä. Olen välillä idioottimaisen utelias joten menin sisälle. Näin petonisen penkin jossa oli reikä. Reijästä lenteli ylös kärpäsiä ja ymmärsin, että haju tulee ihmisten ulosteesta. Poistuin majasta, enkä palannut sinne. Jatkoin tutkimista ja löysin ruoka-astioita maasta joiden vieressä oli vesi astia. Ohitseni meni laihassa kunnossa oleva koira, ei hätää, onnistuin piiloutumaan.
Kiertelin astioita kunnes näin kasan höyheniä. Mitä ihmettä? Onko täällä muitakin minunlaisiani?
Nyt kuulen musiikkia! Täytyy palata kentän laidalle. Tytöt ovat vaihtaneet paikkaa. Missähän ne taas viilettävät? OHHOH! Ne ovat tanssimassa keskellä kenttää paikallisten kanssa ja heidän lanteillaan keinuaa jokin värikäs kangas. Nyt ne heittää kenkänsäkin pois ja tanssiryhmän koko kasvaa kasvamistaan. Mitähän tämä kaikki tarkoittaa? Seuraavaksi kentälle kävelee Clive. Hän puhuu jotakin, porukka hajaantuu omille paikoilleen sekä osa jatkaa pallon jahtausta. Tytöt menevät kentän laidalle. Ihmiset kättelevät heitä, tarjoavat ruokaa ja juomaa. Ruuan nimeksi kuulin umungu ja juoma oli ilmeisesti chibwantu. Tytöt kättelevät takaisin ja maistavat ystävällisesti tarjottavia. Kun tytöt ovat syöneet hiukan, he laittavat ruuat kiertoon muille joiden syleissä ja ympärillä on todella paljon pieniä ihmisiä.
Nämä ihmiset kieltäytyvät tyttöjen tarjonnasta ensin, mutta kun tytöt sanovat Okuta, eli täynnä, he ottavat ruuat ilomielin vastaan ja antavat pienille ihmisille.
Olen iloinen, että saan seurata näitä tapahtumia. Olen oppinut monta uutta sanaa tänään.
Luulen, että tytöt joko polttavat itsensä tai saavat auringonpistoksen, koska he oleilevat paljon auringossa. Minä tulin viisaampana varjoon.
Jos ihan hiukan levähdän...
AUTS! Kuka tumpelo astui päälleni?!? Aivan, tapahtumien seuraamiseen näköjään kuuluu, että kentän laidalla on ainakin yksi joka on nauttinut sitä vääränlaista juomaa. Tämä vanhempi urosihminen näyttää hieman vihamieliselle ja tönii pieniä ihmisiä. Menetkös tiehesi vätys. Hän ei edes huomaa minua.
Näyttäisi siltä, että Clive viittoo tyttöjen suuntaan. Mitäs nyt tapahtuu?
Kaikki ovat kerääntyneet istumaan ympyrään. Clive puhuu jälleen, seisten ainoana. Hetken päästä hän käy tyttöjen luona, he sopivat jotakin ja Clive palaa keskelle. Tytöt nousevat ja menevät keskelle. He laulavat näille ihmisille. Clive koittaa laulaa mukana, mutta tytöt laulavat suomeksi, joten Clive herättää hilpeyttä kuuntelijoissa.
Laulun jälkeen tytöt keskustelevat autolle menosta. Aivan, auto on tämä metallijuttu. Onkohan taxin ja auton ero hinnassa? Olen aika nerokas ankka täytyy sanoa. Monzeen tultaessa parkourasin itseni pois autosta ja nytkin sniikkasin autoon kuin paraskin varas ja tytöt kuvittelivat että olin tippunnut laukusta ja ollut siellä kokoajan. Matu nosti minut penkiltä ja asetti minut Maijun kädelle. Sitten hän otti kuvia paikasta ja minusta kädellä.
Ikuistettu. Voimme lähteä. Matkalla tytöt kyselivät Cliveltä ja Frediltä kaikenlaista. Miksi Clive käyttää tienpuoleista vilkkua kun toinen auto tulee vastaan? Selitys oli, että pimeällä on hankala havaita vastaantulevan auton reunaa joten halutaan välttää kolareita. Kolareiden välttäminen sopii minulle.
Olin katsellut hetken tähtiä ja havahduin siihen kun pysähdyimme pubin pihaan, ilmeisesti vessatauko. Odotin maltillisesti autossa, koska en kokenut itselleni turvalliseksi mennä pimeään ulkoilmaan ja näin tähdet aivan hyvin auton ikkunasta. Ihmiset palasivat autoon ja matka jatkui...noh, mutta miksikäs tämä auto ei kulje enää kunnolla? Emme pääse pientä pihamäkeä pubilta poistuttaessa ylös. Muut paitsi minä ja Clive kuskina nousevat autosta. Clive koittaa saada auton liikkeelle vähemmällä lastilla. Ei tulosta. Painanko liikaa? En. Useiden yritysten jälkeen auto pääsee mäen ja jatkaa matkaa hyvin hitaasti. Tytöt ja Fred kävelevät hetken auton takana ja sitten liittyvät seuraamme autoon.
“Kymmenen kilometriä tunnissa” Marianne naurahtaa. “Päästäänköhän Lusakaan?”, Iida lisää.
Minua harmittaa Cliven puolesta, koska auto on hänen ja se ei toimi.
“Nyt kaksi kilometriä tunnissa. Ei pumppaa bensaa niinku pitäs” kuulen Maijun huomion.
No niin me jatkoimme. Kahta kilometriä tunnissa niin kauan, että päädyimme poliisin pysäyttämäksi heidän asemansa viereen, pientareelle. Kaikki ihmiset nousivat autosta. Mitäs nyt? Kukaan ei tiedä. Fred ja Clive puhuivat bussista jolla tytöt pääsisivät kotiin. He eivät voi jättää autoa, koska se ei olisi entisellään aamulla. Poliiseja jututettiin ja heiltä pyydettiin josko he voisivat samalla kun pysäyttävät ja tarkistavat ohi menevät autot, kysyä onko joku kykeneväinen vetämään meidät ja auton Lusakaan. Odotimme tyttöjen mukaan noin kolme tuntia, kunnes kaksi nuorta tulivat tarjoamaan vetomahdollisuutta. Autoa kiinnitettiin kauan ja olin näkevinäni monta epäilevää päänpudistusta, mutta matkaan vaan lähdettiin kuitenkin. Kello läheni puoltayötä. Menin tyttöjen kanssa vetoautoon ja Clive sekä Fred tulivat vedettävässä autossa. Tyttöjen lentävät lauseet matkalta: “Tämä ajaa aika kovaa”, “kaheksaa kymppiä”, “Nuo ikkunat vois varmaan sulkee ku aika kylmä alkaa olla” “En kehtaa pyytää ku sitte se ei kato tietä”, “Mittarissa sata”, “Nyt tämä nytkähti jotenki oudosti”, “Törmääköhän toiset perään kohta”, “Kääriydytään Maijun vaatteisiin”, “Nyt se ohittaa rekkaa”, “Jos me tästä selvitään hengissä ni on ihme”
Suljin silmäni ja koitin nukkua. Mahdotonta. Pelottaa. Matkaa ja pelkoa kesti pari tuntia kunnes pysähdyimme. Automme kuski ja Clive juttelivat. Fred siirtyi autoomme ja automme vänkäri Cliven autoon. Clive tuli sanomaan, että nuorukaiset olivat pyytäneet lähtiessä 50K, mutta jotta pääsemme peille niin hinta tuplaantuu. 100K. Tytöt lupasivat Clivelle maksaa puolet jos vain pääsevät lähelle kotia. Niin matka jälleen jatkui ja olimme läheisellä ostoskeskuksella kolmen aikaan yöllä. Lähdin tyttöjen kanssa etsimään taxia ihan kotiportille saakka, koska yöllä ei ole turvallista kävellä. Olin tyytyväinen taxiajatukseen. Saimme taxin ja pääsimme vihdoin pomppuista kotitietämme perille. MIKÄ PÄIVÄ! Kello oli tyttöjen mukaan puoli 4. Iltatoimet niin päivän pituudeksi muodostui 24h. Olen onnellinen, että sain olla mukana katsomassa mitä tytöt touhuavat, mutta täytyy myöntää, että ennen seuraavaa reissua mietin kahdesti lähdenkö mukaan.
--Yllätysvieras : CENTRIA-ANKKA
No comments:
Post a Comment