LUANSHYAN PÄHKÄILYÄ

16.4

Nonniisa. Bussimatkaan meni semmoset rapeat kuusi tuntia ja olimme Luanshyassa. Meitä vastassa oli yksi järjestön jäsenistä, koska houstillamme oli palaveri. Kyselin ohimennen majoituksesta ja sivulauseessa meille ilmoitettiin, että ei hätää kolme perhettä on hommattu, että pääsette kaikki varmasti majoittumaan. Kuulostaa hyvälle muutoin, mutta työpajojen suunnittelun kannalta sovittu oli, että majoittuisimme samassa paikassa. “Kyllä kaikki järjestyy, näätte kyllä joka päivä”. Asia selvä. No matkasimme seuraavaan etappiin joka oli Lilian ja Justin Ngoman koti Kafubu kylässä. Tervehdyttyämme perheen istuimme ulkona tutkien ja ihmetellen. Yhteinen kieli oli englanti, mutta välillä ei ollut mitään yhteistä kieltä vaan koitimme luoda ymmärrettäviä tilanteita puolin ja toisin joihin voi sitten jotenkin reagoida.

Tunteja kului, ja pimeä laski yllemme. “Jäätte kaikki tänne”. Aivan. Selvä homma.

Majapaikkamme

Vessamme

Kaivo josta perhe sai veden

Tytär Mwunida tiskaamassa

Pikkuinen Lulu-kisuli, josta riitti seuraa. Hurmaava otus.

Saimme myös Sambialaiset nimet!!! Iida= Bope= Lahja, Matu=Chabota=Hyvä ja Minä=Taonga=Kiitos.

Me kolme asuimme heidän luonaan yhteensä 12 päivää. Miia ja Heini liittyivät seuraamme torstai-iltana 23.4, ja he majoittuivat alkuperäisen houstimme Mrs Ronicah Munan luo. Alun majoitushässäkä johtui ilmeisesti siitä, että kaikki kolme ei olisi mahtunut alkuperäiseen paikkaan muiden vieraiden tähden ja info oli matkalla muuttunut, kun se oli usein puskaradio jonka kautta se kylässä kulki. Hauskaa oli jälleen se miten m

aailma on toisinaan niin pikkuriikkinen. Ronicah kysyi tunnemmeko Pietan suurlähetystöstä, he ovat tuttuja.

Harjoittelun kannalta voin maaseutureissusta kertoa sen, että opetimme paikalliselle teatteriporukalle myöskin Forumia, koska se ei ollut heille entuudestaan tuttu ja erinomainen työkalu annettavaksi. Alla pari kuvaa pajasta.

Haluan kuitenkin perehtyä nyt muihin seikkoihin jotka jäivät minua mietityttämään.

Iida heitti ilmoille kysymyksen “Voikohan Sambiaa verrata suomeen jos ajattelee aikaa joka on kulunut itsenäistymisestä?”

No tämähän olikin hyvä kysymys. Rupesin laskeskelemaan ja koska Sambia juhli viime vuonna itsenäisyyden viiskymppisiä, niin sitten he ovat tavallaan Suomen 1968-luvulla nyt. Olen ollut tuolloin miinus 24-vuotias, joten en osaa sanoa varmaksi miten asiat ovat olleet, mutta tilanne tässä kyseisessä kylässä oli se, että joillakin oli yksi lehmä ja pari kanaa, muutamilla enemmänkin, mutta alkutuotantoa näkyi paljon kaikkialla. Tehtaat eivät olleet ottaneet vielä suurta jalansijaa jokapuolella, toki kaupungissa niitä on ja paljon.. Sähköä ei kaikilla ollut saati vesivessaa. Naapurit tunnetaan läpikotaisin ja kylään tupsahdetaan kun siltä tuntuu. Ensimmäisen yhteisen meijerin he olivat saaneet 2009, eli fiktiossani 1962. Poikkeuksia Suomeen verraten ovat varmasti jo usealta löytyvä puhelin ja aurinkoenergia, mutta ajatus on minusta mielenkiintoinen. Aikamatka vanhempieni lapsuuteen.

Kommentoikaa ihmeessä jos on ajasta kerrottavaa. Mielelläni kuulisin.

Toinen mietityttävä asia on perinteet. Mitkä perinteet pysyy ja pysyy ja miksi? Niitähän on luonnollisesti kaikkialla ja kaikkiin on tai on ainakin ollut jokin syy. Täällä minut herätti perinne jossa naisia valmistetaan avioliittoon. “Fundrasing for women” Nimi tuollainen, koska tapahtumassa teoilla ja tansseilla kerätään rahaa. Kävin tapahtumassa viereisellä koululla, jossa oli hyvinkin rituaalimainen meno. Paikalla ainoastaan naisia. Luokkahuone oli lähes täynnä, mutta ovelta oli jätetty kulkuväylä luokan etuosaan saakka. Etuosassa oli myös erilaisia teoksia sementistä, tai siltä se minusta vaikutti. Teokset oli eri mallisia ja niissä oli piikkejä. Yksi ja isoin oli keskellä luokan etuosaa. Se näytti hieman jättimäiselle hämähäkille, jonka jalat olivat pitkät ja muodostivat kupolimaisen muodon. Kahdesta toistensa lähettyvillä olevista ja yleisöstä katsoen vasemmalle jäävistä teoksista mieleeni tuli hieman kuperat tuolit joissa oli piikkejä. Lattialla meni myös pätkä ikäänkuin piikikästä lattilistaa joka oli siis myöskin sementistä.

No kuitenkin. Ovelta luokkaan alkoi liikkua kangas jonka alta paljastui neljä naista. Naiset kulkivat eteenpäin polvet maata koskien ja heillä oli päällään vain shortsit ja rintaliivit. Kangas poistettiin naisten päältä kun he olivat saavuttaneet luokan etuosan. He menivät maahan ikäänkuin sikiöasentoon ja taputtivat käsiään yhteen kyljen koskiessa lattiaa. Molemmat kyljet tuli käyttää lattiakontaktissa. Miksi he tekevät noin? Kysyin Lilianilta. “For respect” Kunnioittaakseen ketä? God, Their husband and now us, because we are the widnesses. Eli jumalaa, miehiään ja meitä, koska olemme nyt todistamassa. Miksi he näyttävät niin surullisille? “They are not allowed to smile, because of the elders” He eivät saa hymyillä, koska paikalla on “vanhempia”, eli ihmisiä joissa asuu viisaus. (Hirveästi kysymyksiä omassa päässä! Mikä hymyilyssä on pahaa? Miksi toisille pitää kumartaa tai vajota lattiaan? Miksi noin vähän vaatteita? Onko toisilta hymyilemisen kieltäminen merkki viisaudesta? Mikä, Mitä, Miksi?)

En ikävä kyllä saa tähän kuvamateriaalia, koska kuvaaminen ei olisi ollut oikein naisten vähäpukeisuuden vuoksi.

Tapahtumaa veti kuntonsa perusteella paikallinen Aira Samulin. Hän näytti naisille mihin heidän seuraavaksi halutaan menevän, johti lauluja sekä tanssi lähes koko viisi tuntia mitä itse koululla vietin. Naisten tuli käydä tanssimassa erilaisia tansseja yleisön edessä. Kaikissa korostui lantion merkitys. Se liittyy monella tapaa naiseuteen ja hyvään vaimomatskuun. Lapsien teko, keskustan hallinta, voima tehdä töitä ja laittaa ruokaa, kyky tyydyttää mies, kyky luoda viihdyttävä esitys jne.

Kokoajan tansseja säestettiin rummuilla ja lauluilla. Naiset menivät ikäänkuin esterataa tanssien piikkisten asioiden yllä, muut seurasivat ja veivät rahaa heille. Ennen jokaista estettä käytiin jälleen lattiatasolla. Luokan seinällä oli myös kangas täynnä kuvia, mm koti, eläimiä, ruokaa ja niin edelleen. Kangas käytiin laulamalla läpi. Jokaisen kuvan kohdalla alkoi lyhyehkö laulu aiheesta.

Perinteitä pohtimaan palaten, mietin mikä tämän tapahtuman tarkoitus on? Mikäli avioliittoon valmistautumisen lisäksi opetetaan kunnioittamaan vanhempia, niin mitä vähäpukeisuudella halutaan viestittää? Ja mistä koittaa kertoa naisten nolaaminen palkkaa vastaan? En osaa jälleen vastata.

Kävimme myös tapahtumassa jossa pian naimisiin menevä nainen vakuuttaa tulevalle miehelle kokkaustaitonsa.Kaikkien tuli viedä jotain keittiöön kuuluvaa mennessään. Me vietiin elävä kana pussissa. Ruokaa oli meinaan melko paljon! Ja ne kaikki viedään lopuksi miehen luo lava-autolla.

Tässä lopuksi hieman Bemban kielikylpyä halukkaille:

Hei= Alopusi

Hyvää huomenta=Mwasnibukene

Hyvää päivää = Ubusniku ubusuma

Hyvää yötä = Mulale Bcoino

Kuinka voit? = Ulisnani?

Tyttö = Umwana kasni

Poika = Umwaume

Mies = Umulumendo

Nainen = Umukasnana

Serkku = Umufyala

Veli = Ndume

Sisko = Nkasni

Setä = Bayama

Täti = Banoko senge

Pöytä = Itebulo

Tuoli = Ichipuna

Matto = Ubutanda

Teatteri = Ukupikimusna

Vessa = Ichimbusu

Lehmä = Ingombe

Kana = Inkoko

Kissa = Pusni

Koira = Inbwa

Äidistä käyttivät mom, isästä papa.

Englannin vaikutuksen huomaa useissa sanoissa (esim. Kissa).

U:lla alkavia sanoja on paljon!

B lausutaan toisinaan V:nä, samoin kuin ilmeisesti venäjän kielessä?

Hiljaisia kirjaimia löytyy, kuten kysyttäessä miten voit, sanotaan Ulisani. N jää pois.

Savolaenen Sambiassa 6