MUZUNGU ikävöi Suomea...

On se myönnettävä, että tällä hetkellä kaipuu Suomeen on kova. Täällä tapahtuu syötöllä uusia asioita niin paljon, että aivot eivät millään pysty pysymään perässä. Paljon pohdittavaa; hetkiä, kohtaamisia, ihmisiä, ihmisten toimintatapoja, kulttuurisia eroja, itsensä ja oman olemisen kyseenalaistamista. Alkaa 22-vuotiaan tytön pää olla pikkaisen sekaisin kaikesta, enkä ole ainoa meistä. Nyt päätinkin tyhjentää vähän päätäni ja lähteä sanallistamaan, miksi kaipuuni kotiin on ollut viime aikoina niin kova. Ja kyllä, nyt minä saatan vähän kärjistää.


1. En jaksaisi enää erottua joukosta.

“MUZUNGU MUZUNGU!” Kyllä olen vaaleaihoinen ja tiedän sen. Vaikka yritänkin imeä aurinkoa ja rusketusta  itseeni niin paljon kuin voin, silti jatkuvasti saa kuulla tätä valkoihoisen kutsumanimeä huudettavan. Välillä se sanotaan ihan positiiviseen sävyyn. Välillä se on selkeä pilkkanimi. Porukalla on hauskaa nauraa, kun vaalea ihminen kävelee ohi. Osoitellaan ja nauretaan. Se on MUZUNGU! Pari päivää sitten vastaan tuli jätkä, joka meille tuttuun tapaan huudahti “Ooh, WHITE WHITE”. Olin juuri suorittanut vihaisen tuijotuskilpailun bussirahastajan kanssa, joten olin tarpeeksi turhautunut päästääkseni suusta “Ooh, BROWN BROWN”. Onneksi oli tungosta eikä mies välttämättä ehtinyt kuulla tätä, joten en siis saanut turpaan. Kyllä pistää pohtimaan mikä ihme siinä on, ettei voida kohdella ihmisiä ihmisinä missään päin maapalloa? Suomi on täynnä rasisteja. Sambia on täynnä rasisteja. Me ollaan kaikki vain ihmisiä, voitaisko me olla saman arvoisia toisemme silmissä?

No siinä on teille MUZUNGU!!!

2. Juurikin tämä eriarvoisuus.

Aina on maantieteen tunnilla hoettu, että “rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy”. Lause oli hyvin tuttu, mutta missään en ole koskaan nähnyt sitä näin konkreettisesti. Täällä mekin asutaan muurien sisäpuolella rikkaan perheen vuokralaisina. Niillä on joku piharemontti ollut tuossa kokoajan meneillään. Pojat tekee töitä päivästä iltaan ja pyykkärinainen pakertaa alle 10 euron päiväpalkalla koko päivän. Ilmeisesti tätä pyykkärinaista perhe kohtelee aikalailla kuin roskaa. Ainakin siitä päätellen, että kun me Suomitytöt häneltä kysytään: “mitä kuuluu”, hän kiittää meitä siitä, että kysymme. Tytöt antoivat kerran kahvia ja aamupalaa naiselle ja hän silmät loistaen kehui tyttöjä ystävälliseksi ja kiitteli tuhanteen kertaan. Sen jälkeen hän kokikin olevansa kiitollisuudenvelassa meille ja siivosi meidän vessaa, vaikka estelimme. Tälläisia pieniä esimerkkejä eriarvoisuudesta löytyy rutkasti. Muun muassa junassa matkustaessamme alinta matkustusluokkaa kutsuttiin aivan suoraan “roskasakiksi”. Isoja esimerkkejä on sitten nämä, joita voi vain silmillä nähdä. Toisella puolella tietä valtava moderni jalkapallostadion, hienompi kuin yksikään stadion Suomessa, ja toisella puolella tietä jäätävän kokoinen slummialue, jossa lapset juoksevat risaisissa vaatteissa paljasjaloin. Pistää hiljaiseski ja kieltämättä vihaiseksi. Monetko kengät oltaisiin saatu noiden lasten jalkoihin, jos stadionin rakentamiseen käytetyt rahat olisikin laitettu heidän jalkoihinsa? Vaikka tiedän, ei asiat ole noin yksioikoisia. Minulla on nyt vaan vähän tarve kärjistää.

MUZUNGU yrittää hankkia suojaväriä!

MUZUNGUT epäonnistuu totaalisesti suojavärin hankinnassa.

3. “Te olette valkoisia, te olette rikkaita.”

Täällä selkeästi opetetaan lapsesta asti, että kaikilla valkoisilla on rahaa kuin roskaa. Tuntuu raastavalta, kun lapset hymyssäsuin kotitiellä moikkaavat ja kun moikkaat takaisin seuraava lause on: “Give me five kwacha”. Pyytävät siis noin 80 senttiä rahaa. Ehkä viimeisenä päivänä nakkaankin kaikki hiluni heille. Nyt pitää vaan kävellä ohi, eihän minulla ole varaa nakata heille euroa joka päivä ja jos yhdelle antaa lähtee sana kiirimään, että noilta tytöiltä saa rahaa. Ja tämä tietysti vahvistaa kuvaa, että valkoisilla on rahaa. Vaikka onhan meillä enemmän rahaa kuin heillä, onhan se totta. Miten ristiriitaista kaikki onkaan. Mutta mekinhän saadaan tasan opintotuen verran kuussa ja maksetaan vuokraa Suomeen, joten meilläkin on rahat lopussa näin päivää ennen opintotuen tuloa. Rahakysymyksistä johtuen me käytetäänkin mahdollisimman vähän takseja ja pyrimme kulkemaan busseilla. Muutenkin meillä on tarve elää täällä mahdollisimman paljon paikallisten tapaan ja päästä irti turisti-leimasta, joten bussit on meille oikein kelpo kulkupelejä. Kuitenkin “TAXI TAXI” -huutoa satelee paljon ja turistikaupunki Livingstonessa tulimme lähes hulluiksi näistä huuteluista. Ei varmaan ole yllätys, että paikalliset eivät saa tätä huutelua yhtä paljon osakseen. Bussit yrittivät alkuun huijata meiltä enemmän rahaa kuin paikallisilta. Usein he ottivat meidät bussiin kuuntelematta yhtään minnepäin olemme menossa. Kerran päädyimme Iidan kanssa slummialueelle ja monta kertaa bussi onkin lähtenyt aivan eri suuntaan kuin sanoimme menevämme. Tämä onkin syy, miksi kävelemme paljon eli aina, jos etäisyydet sallivat. Osasta paikallisista on kuitenkin ilmeisesti väärin että kävelemme, koska mehän olemme muzunguja ja meillä on rahaa kyyteihin. Olemmehan me “too white to walk”.

MUZUNGU näkee sarvikuonoja. MUZUNGU se ei ole taxi!

MUZUNGUT BUSSISA ja OSAMA BIN LADEN paheksuu näitä MUZUNGUJA!

4. Sukupuolten välinen tasa-arvo?????

“Hei olen sambialainen mies, minulla saa olla vaikka 10 vaimoa. Ei nainen, sinulla ei saa olla kuin yksi mies, olen ainoasi.” Sitä en ala nyt pohtimaan, mitä mieltä olen moniavioisuudesta, mutta jos miehellä saa olla monta elämänkumppania niin miksi ei naisellakin? Kun olimme Monzessa maalla, eräs mies ilmoitti Iidalle, että ottaa hänet vaimoksi. Myöhemmin tämän miehen vaimo tuli kertomaan Iidalle miehen sanoneen, että Iidasta tulee hänen miehensä uusi vaimo ja vaimo voi lähteä kotiin, koska Iida on nyt paikan päällä. Nainen nauroi päälle ja pisti kyllä meidät miettimään sitä, minkälaiset muurit nämä naiset joutuvat rakentamaan itselleen, jotta jaksavat elää miesten valta-aseman alla. Täällä on muutenkin kummallisia normeja siitä, miten naisen pitää käyttäytyä. Naisen ei kuulemma olisi suvaittavaa kieltäytyä kosinnasta ja paikallisessa lehdessä parisuhde-ekspertti neuvoi, että naisen pitää muokkautua ja sopeutua ja antaa miehen tehdä, mitä mies haluaa tehdä. Miestä et voi muuttaa, mutta sinä voit muuttua hänelle mieluisaksi. Lisäksi täällä näkee todella harvoin miestä pienen lapsen kanssa. Kyllä se on nainen joka lapset hoitaa. Joissain kylissä on kuulemma vanhojen naistenkin polvistuttava kaikkien miesten edessä, kunniottaakseen näitä miehinä. Juu siinä on tapa, jota en halua tuoda Suomeen. Olen  kyllä huomannut, että minusta on täällä kehkeytymässä aikamoinen feministi ja olen hyvin hyvin onnellinen, että olen nainen ja asun Suomessa. Eikä tämä sukupuolten välinen tasa-arvo ole ainoa tasa-arvoasia, mitä en voi ymmärtää. Homoseksuaalisuudestahan voi joutua vankilaan 15 vuodeksi. Tansaniassa se on elinkautinen ja joissain paikoissa jopa kuolemaan tuomittava rangaistus. Tästä voisin vaahdota loputtomasti, mutta todettakoon vaan, että tälläinen pieni ihminen ei paljoa voi tehdä asian hyväksi. Kun olisikin valta muuttaa maailmaa. Positiivinen asia on kuitenkin se, että ilmeisesti nuorison keskuudessa homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan jo paljon hyväksyvämmin. Ainakin opiskelleet nuoret suhtautuvat. Maalla tilanne on varmasti paljon hankalampi.

Iidan tuleva Sister-in-law, miten iloinen hän onkaan saadessaan MUZUNGUN sukuun!

Siinä on MUZUNGU-MORSIAN!

5. Kaikki tapahtuu niin hitaasti

Jono kulkee hyvin hyvin hyvin hyvin hyvin  hitaasti.. Kassaneiti katselee ympärilleen ja ottaa hyvin hitaasti yhden ostoksen kerrallaan ja pakkaa sen itse pussiin, kun on saanut sen piipautettua. “Ilmaista aikaa”, Iida sano o minulle jälleen kerran hymyssäsuin. (Näin minulle kertoi paikallinen ystävämme! Oikeasti olen kyyninen ja turhautunut enkä yhtään myönteinen ihminen. ~Animal.Lover_91) Lyhyessäkin jonossa menee ikuisuus. Myöhemmin odotamme erään tilaisuuden alkamista. Minuutit kuluvat ja kuluvat ja kuluvat. Vartit kuluvat ja kuluvat ja kuluvat. Lopulta tunnin myöhässä tilaisuus aikaa. Aikataulussa lukee, että yksi puhe kestää viisi minuuttia. Lopulta sen kesto on 20 minuuttia. Aikataulu kusee. Tilaisuus loppuu 2 tuntia myöhässä. Monzen jalkapalloturnauksesta meidän oli tarkoitus päästä lähtemään heti pelien loputtua ja laskimme, että tällöin olisimme selättäneet kolmen tunnin matkan kotiin noin kuuden aikaan illalla.. Lopputulos oli se, että pääsimme kuudelta lähtemään Monzesta ja auton hajottua olimme neljältä aamulla perillä. Noin 10h aikataulusta myöhässä siis. Kummallisinta täällä on, että jos on jonnekin kiire ja ollaan jo valmiiksi myöhässä, niin ennen kuin kiirehditään eteenpäin niin mietitään miten tässä nyt näin kävi ja mikä olisi järkevin ratkaisu ja mitä vaihtoehtoja on ja ehtiikö nyt käydä esim kaupassa vai ei? Jos tähän miettimiseen ei olisi käytetty 15 minuuttia, niin sinä aikana olisi ehditty käymään siellä kaupassa tai ottaa aikataulu kiinni! Kyllä täällä varmaan jokainen täsmällinen ja tehokas suomalainen saisi jossain välissä tarpeeksi sambialaisesta aikataulusta. Huh. Mutta toisaalta välillä on leppoisaa, kun kaikki ei ole niin tarkkaa ja otetaan tsillisti. Voi olla että tuon tätä palan mukanani Suomeen. Asioilla on jälleen kerran kaksi puolta. Mutta kun nyt päätin kärjistää niin kärjistin.

MUZUNGU yrittää olla NEPPE!

MUZUNGUJA ja pakollinen KIINTIÖNEPPE, koska MUZUNGUSTA ei ollut NEPEKSI!! (Ystävämme Kay Jay)

Siinä oli tämän hetken Top 5 “Miksi kaipaan Suomea” -lista. Siitä tosin puuttuu sellaiset suurimmat tekijät, kuten kaipaan rakkaita ihmisiä, jotka ovat kaukana Suomessa.
Joka tapauksessa: huomenna tulee reissun puoliväli. Tavallaan aika on mennyt nopeasti ja yhä tulee niitä “Mähän olen Afrikassa” -hoksaamisia. Toisaalta tuntuu, että mehän ollaan oltu täällä ikuisuus. Vaikka haluaisin tulla takaisin Suomeen, en siltikään ole vielä valmis tulemaan takaisin kotiin. Antaa kesän siellä puhjeta kukkaan pikku hiljaa. Sillä välin täällä möyritään ristiriitaisuuksissa ja nähdään maailmaa uusin silmin. Oi Afrikka, näytä minulle kaikki puolesi luksus uima-altaista jättimäisiin torakoihin ja rahaa kerjääviin katulapsiin. Myöhemmin voi miettiä, että hajosiko sielu palasiksi. Nyt eletään ja nähdään.

Ehkä seuraavalla kerralla kerron syitä, miksi en kaipaa Suomea. :) Jos siis löydän sellaisia. Heh.


Tämän tekstin tarjosi Matuli-Patuli aka Faaraonpaska aka Marianne


Ps. Olemmeko nyt vastanneet kysymykseen "Mitä tarkoittaa MUZUNGU"?

Pps.Blogin nimeksi vaihdetaan "MUZUNGUN matka NEPPEYTEEN - Hirvittävä epäonnistuminen ja paluu takaisin".

MUZUNGUT - Rich and Happy!!!